VH17-021-0001 trakehnerori, mustanruunikko, 173cm s. 01.10.2016 ![]() kasv. Chelmsford, om. leah (VRL-11523) tavoitetaso porrastetuissa Grand Prix virtuaalihevonen / kuvat © Benny de Ruiter Stables
|
![]() 20.05.2017 kantakirjaus: 18 + 17 + 16 + 18 = 69p. / KTK-III
|
Ancalagon on ylväs, musta ilmestys – tosin aina ei mikään odotettu sellainen. Rauhallisluonteisista vanhemmista luulisi yleensä tulevan myös rauhallinen varsa, mutta Kala on elävä todiste siitä, että tämä ei aina pidä paikkaansa. Utelias oripoika on aina sinkoamassa paikasta paikkaan ollessaan hieman herkkänahkainen kaikkea kohtaan. Kalan sukupuolta on joskus kyseenalaistettu, sillä ori on suurimman osan ajasta oikea diiva. Jos se on viimeinen, joka haetaan tarhasta, pitää sieltä tulla ryminällä ja suutuksissa siitä, että se ei ollut ensimmäinen sisällä.
Hoitaessa on hyvä noudattaa yksi ihminen karsinassa –periaatetta. Kala pitää karsinaa omana alueenaan, ja päästää sinne vain harvat ja valitut; yleensä ne ovat niitä, jotka kantavat mukanaan ruokaa. Ori on kyllä älyttömän ahne, sillä yhden porkkanan jälkeen pitää saada ämpärillinen lisää. Turhautuessaan ruuan puutteesta tai kun Kala joutuu katsomaan, missä sen kaapin paikka oikein on, voi ilmoille lentää hoitajan suusta vahvempia sanoja orin itkupotkuraivarin seurauksena. Asia, joka on Kalalle erittäin vaikeaa, on loimittaminen. Jos haluaa mennä sieltä, mistä aita on matalin, avaa loimen myös edestä sen sijaan, että pujottaisi sen hevosen pään läpi. Ori ei nääs tykkää, että sen pään läpi pujotellaan yhtään mitään, ja loimea pois ottaessa se sinkaisee välittömästi taaksepäin, kun loimi on ylittänyt sen korvat.
Ratsuna Kala on mielipiteitä erottava. Isot askeleet, energisyys ja herkkyys saattavat tehdä orista aikapommin tuntuisen. Uuden ratsastajan kanssa se saattaakin olla varpaillaan ja säikkyä kaikenlaista, mikä johtuu yleensä orin luoton puutteesta. Tuttuihin ratsastajiin ori uskaltaa luottaa, jolloin se myös rentoutuu aika nopeasti. Kun orilla on kuitenkin turhaa pöllöenergiaa, se on aivan mahdoton – juoksutus on tällaisessa tilanteessa hyvä vaihtoehto ennen selkään nousua. Kuunnellessaan ja ollessaan avuilla Kala on kuitenkin miellyttävä kouluratsu, jossa on potentiaalia. Isolaukkainen ori osaa olla näyttävä ja tehdä hienoja suorituksia, kun se antaa parhaansa. Luottoratsastajan kanssa Kala toimii parhaimmillaan aivan ajatuksen voimalla, minimaalisin avuin. Maastossa ori ei ole varmimmasta päästä, joten sinne on sen kanssa turha lähteä, jos ei uskalla tarpeen tullen komentaa kunnolla.

Sukuselvitys
isä Thoreau trakehner, musta, sabino 176cm KTK-II, Premier |
ii. Warfare trakehner, ruunikko, sabino 173cm |
iii. Rosegun |
iie. Wanda | ie. Tabitha W trakehner, musta, 171cm |
iei. Torres |
iee. Tammy W | ||
emä Ch Atlantika trakehner, tummanruunikko, 163cm KTK-II, Bronze Premium |
ei. Walther trakehner, musta, 175cm |
eii. Vivaldo von Weiss |
eie. Wolfie | ee. Armandina trakehner, ruunikko, 163cm |
eei. Filip v. Bauwalt |
eee. Dorthaus Aloise |