Denholm Arien
168cm korkea musta trakehnerori, VH16-021-0222 syntynyt 29.11.2015 ![]() kilpailee kouluratsastuksen porrastetuissa kilpailuissa tasolla Grand Prix |
![]() |
virtuaalihevonen / kuvat © Roshoeve -- luonne © omistaja
Denholm Arien on meille meren toiselta puolelta, Tanskasta, saapunut iloinen oripoika. Arien on leimaantunut aikamoiseksi mammanpojaksi sen vauvamaisen käytöksen ansiosta - ori on aina kiehnäämässä lähimmältä ihmiseltä ruokaa ja rapsutuksia. Kovasti se aina yrittää tunkea itseään joka tilanteeseen saadakseen mahdollisimman paljon huomiota kehuineen. Julkisilla paikoilla Arien onkin kova pitämään ääntä ja nauttimaan saamistaan katseista – jopa niistä paheksuvista.
Arien on helppo käsitellä, mutta joskus sen yliseurallinen luonne saattaa ottaa jo päähän. Taluttaessa se tulee ihan nätisti perässä, mutta tahtoo hapuilla takintaskuja ja muita paikkoja, mistä löytyisi ruokaa. Kesällä ori taas on kovasti vehreiden ruohotupsujen perään – siinä onkin sitten päivän urheilut, kun orin saa komentaa takaisin liikkeelle. Karsinassa Arien ottaa harjauksen hyvinkin rennosti ja nauttii siitä täysin siemauksin. Kavioiden ylös saamisessa on usein ongelmia, ja oria saa töniä ja miten komentaa, että se siirtäisi painonsa toiselle puolelle. Kengittäjällä onkin aina kova työ saada jalat maasta ylös. Eläinlääkäriä Arien vilkuilee aina hieman epäluuloisesti, ja haluaa tilanteesta vain mahdollisimman nopeasti pois.
Ratsuna Arien on herkkä ja kuuliainen, mutta jää helposti kuolaimeen kiinni. Ratsastaja ei saisi olla yhtään kovakätinen, vaan suuhun pitäisi olla pehmeä ja tasainen tuntuma. Orin isot liikkeet tuntuvat alkuun ihan kamalilta. Kun niihin saa kuitenkin takapuolituntumaa ja osaa harjoitusravissa ja laukassa vihdoinkin istua, ei niistä löydä mitään valittamista. Arienilla on pitkät, matkaavoittavat askeleet, jonka takia saa olla tarkkana, ettei ori jää ravaamaan liian kovaa. Orin lyhyeksi ratsastamiseen tarvitaankin sitten kärsivällisyyttä ja napakkaa ratsastusta, jotta se oikeasti kokoaa itsensä. Joskus Arien yrittää livistää tehtävästä vain hiljentämällä vauhtiaan – tällöin ratsastajan pitää olla hereillä ja pitää ori liikkeessä. Maastoon ei orin kanssa kannata lähteä yksin, sillä se voi helposti pelästyä kovia ääniä ja muita mahdollisia pelottavia hahmoja.

isä Penham Dario trakehner m 170cm |
ii. Hampshire trakehner m 172cm |
iii. Porsche BPD |
iie. Harmony | ie. Penham Dalia trakehner mrn 167cm |
iei. Anthony |
iee. Days | ||
emä Denholm Agatha trakehner trn 162cm |
ei. Matheo trakehner m 170cm |
eii. Derecho |
eie. Magnolia | ee. Airlea trakehner rn 163cm |
eei. Airplane |
eee. Holm's Anna |
s. 30.07.2016 | trak-o. Chelmsford B. Barnes | emä Bonheur |
s. 31.10.2016 | trak-t. Chelmsford Dori | emä De Cloet |
KAHDEN POLVEN SUKUSELVITYS
![]() |
![]() |
Isänisä HAMPSHIRE oli tunnettu matkaavoittavista askelistaan ja näyttävästä olemuksesta. Tällä brittiläisellä orilla ei ollut hirveän pitkä kilpailu-ura, sillä se menehtyi sydänkohtaukseen 11-vuotiaana. Hampshire ehti kilpauransa aikana saada muutaman jälkeläisen, Penham Darion jäädessä sen viimeiseksi. Niille kouralliselle jälkeläisiään ori periytti suorituskykyä ja hyvää rakennetta kouluratoja ajatellen. Hampshiren kaikki jälkeläiset ovatkin sijoittuneet kansainvälisissä kilpailuissa - toiset enemmän, toiset vähemmän. Isänemä PENHAM DALIA on melkein 30-vuotias Penham Studin yksi kantatammoista. Dalialla onkin kiitettävä määrä jälkikasvua, ja on ollut siitoseläkkeellä jo kymmenisen vuotta. Kilpailukenttiä tamma ei koskaan kierrellyt paljon, sillä se ei ikinä saanut hirveän suuria pisteitä. Tammalla olikin hieman huonomman puoleinen askellus, eikä se päässyt kansainväliselle tasolle. Siksipä Dalialla onkin varsoja suurimmaksi osaksi hyväliikkeisten orien kanssa, jotta jälkeläisille on saatu parempia ominaisuuksia kisakenttiä varten. |
Emänisä MATHEO oli kotimaassaan Ruotsissa menestynyt ori kilpaillen myös muutamia kansainvälisiä kilpailuja vanhempiensa jalanjäljissä. Kouluratsastuksen lisäksi Matheo kilpaili joitain luokkia myös valjakkoajossa, jossa se menestyi yllättävän hyvin. Ori on saanut myös muutaman täysin valjakkopainoitteisen, menestyksekkään jälkeläisen. Koko elämänsä ajan orilla oli kuitenkin herkät jalat, jotka olivat alttiita mm. ontumiselle. Vanhuuden iässä Matheon jalkavaivat lisääntyivät ja pahentuivat entisestään. Ori jouduttiin lopettamaan niiden takia 23-vuotiaana. Emänemä AIRLEA oli koko emälinjansa tavoin aika pienikokoinen tamma. Airlea syntyi Tanskassa, mutta kilpaili koko uransa ruotsalaisen ratsastajan kanssa hyvällä menestyksellä. Eläkkeelle siirtyessään tamma muutti takaisin kasvattajalleen, jossa se oli useamman varsan verran siitoskäytössä. Tamman jälkeläiset ovat olleet hyvärakenteisia, sopusuhtaisia kouluhevosia, joista lähes kaikki ovat pärjänneet emäänsä paremmin kilpakentillä. Airlea kuoli vanhuuteen 26-vuotiaana. |
Valmennukset
25.06.2016 Pierren kouluvalmennus
Kevytliikkeisen Arien-orin verryttelyt olivat jo hyvässä vauhdissa, kun saavuin kentän laidalle aloittamaan orin ja tämän ratsastajan valmennuksen. Käskin ratsastajaa tekemään heti valmennuksen alkupuoliskolla hevosen kanssa paljon käynti–ravisiirtymisiä ja aina satunnaisesti myös pysähdyksiä, jottei ratsu turtuisi pelkkään tasaiseen menoon, vaan pysyisi jatkuvasti kuulolla ja hyvässä liikkeessä. Arienia piti hyvin vähän herätellä ja hoputtaa eteenpäin, sillä ori liisi kentän halki lähes ajatuksen voimalla. Kun tuli aika ottaa hieman hidastempoisempia harjoituksia, oli ratsastaja aluksi helisemässä isoilla liikkeillä varustetun hevosen kanssa. Siirryimme nimittäin tekemään avo- ja sulkutaivutuksia ensin käynnissä, jolloin reipastahtista vauhtia piti hidastaa.
Arien ilmaisi aluksi tyytymättömyytensä nakkelemalla päätään, mutta asettui lopulta aloilleen ratsastajan napautettua tämän ruotuun. Avotaivutuksessa ori yritti aluksi siirtää takapäätään, mutta ratsastajan korjauksella hevonen taipui sisäpohkeen ympärille ja siirsi nimenomaa etupäätään, jolloin kokoava liike toi lisää painoa ja työtä takapäälle. Etupää liikkui keveästi kuten kuuluikin. Sulkutaivutuksessa ratsastaja kokosi hevosen jälleen hienosti, jolloin takapää työskenteli aktiivisemmin. Asetus tapahtui jälleen sisäpohkeen ympärille, mutta tällä kertaa etuosa kulki uralla ja takapää uran sisäpuolella ja asetus tapahtui liikkeen suuntaan. Sulkutaivutuksessa ori ei aluksi malttanut asettua riittävästi, mutta kulki lopulta neljällä uralla.
Käynnissä suoritetut taivutukset olivat vasta lämmittelyä tämän tasoiselle hevoselle, joten siirryimme tekemään liikkeitä ravissa. Ori sai kaipaamaansa vauhtia ja ratsastaja lisää haastetta, kun kaiken muun lisäksi piti pitää menohaluinen ratsu aisoissa. Arien kuitenkin malttoi mielensä ja teki, mitä pyydettiin työskennellen tehokkaasti takapäällään ja liikkuen keveästi edestä myös raviharjoituksissa. Se asettui kauniisti sisäpohkeen ympärille eikä taipunut vain kaulasta, kuten joillakin hevosilla on monesti tapana. Lopuksi otimme vielä hieman laukanvaihtoja ja pysähdyksiä keskihalkaisijalla, minkä jälkeen ratsukko sai aloittaa itsenäiset loppuverryttelyt.
26.07.2016 Uppen kouluvalmennus
”Muista napakka, mutta hiljainen pohje ja tasainen tuntuma suuhun ensi kerralla. Tule vielä tämä väistö kerran ravissa,” ohjeistin ratsastajaa, jonka kanssa treenattiin pohkeenväistöä keskihalkaisijalle ja siitä takaisin uralle. Väistöjä oltiin tehty jo molempiin suuntiin ravissa, ja nyt jatkettaisiin laukan työstämistä kokorataleikkaata hyödyntäen. Otin ratsukon aluksi työstämään laukkaa keskiympyrällä, josta laukka siirrettiin lävistäjälle. Näin suunta vaihtui koko ajan. Kokorataleikkaalla teetin ratsukolla alkuun käyntiin siirtymän ja uuden noston keskellä, minkä sujuessa vaihdettiin tehtäväksi laukanvaihdot lävistäjää pitkin. Lopuksi yhdistettiin vielä kokorataleikkaan laukanvaihdot ja raviympyrät päätyihin. Vauhdinsäätelyssä ja tarpeeksi lyhyen muodon löytämisessä oli purtavaa alkutunnista, mutta vaihtelevat tehtävät ja etenkin väistöt saivat orin paremmin keskittymään ja turhat ongelmat jäivät sikseen ratsastajan saadessa paremman otteen hevoseen.
12.09.2016 miivin kouluvalmennus
Kurvasin vuokra-autoni Chelmsfordin pihaan. Olin hieman myöhässä, ensimmäinen valmennus alkaisi viiden minuutin kuluttua. Olin onneksi valmentanut Leaa ennenkin, ja osasinkin suunnistaa itseni kentän luo niin, että ehdin juuri sopivasti paikalle valmennuksen alkuun. Ratsukko oli jo lämmitellyt saapuessani paikalle, joten otin heti komennon valmennuksen kulusta itselleni. "Sarjavaihtoja treenattaisiin tänään, aletaan työstämään niitä heti. Teetkös nyt alkuun muutamat yksittäiset vaihdot?" aloitin valmennuksen heti alkuun. Arien kulki oikein nätisti, vaikka alkuun ori olikin hieman tahmea vaihdettaessa oikeasta laukasta vasempaan, mutta se vertyi vähitellen, eikä tahmeutta huomannut enää loppuvalmennuksesta. Palautteessa kuitenkin kehotin ratsukkoa kiinnittämään asiaan enemmän huomiota, jos Arien olisi myös jatkossa jäykkä siihen suuntaan, kannattaisi heidän kiinnittää lisää huomiota suoruuteen ja esimerkiksi vastataivutuksiin.