Derichs
!! OLEN MUUTTANUT - päivitäthän osoitteesi
170cm korkea punarautias trakehnerori, VH16-021-0223 syntynyt 05.09.2015 ![]() kilpailee kouluratsastuksen porrastetuissa kilpailuissa tasolla Grand Prix |
![]() |
virtuaalihevonen / kuvat © Klosterhof Medingen -- luonne © omistaja
Derichs on tullut meille Saksasta huutokaupan kautta. Rikki näyttää ulospäin sympaattiselta ilmestykseltä, mutta se on aina pienestä pitäen ollut suuriegoinen, ”minä ensin, minä ensin !!” –taktiikalla aina ruokajonon ensimmäisenä. Laitumellakin se kovasti pomottaa ja alentaa muita, mutta aina ori saa katua tekemisiään, kun muilla menee hermo. Rikki on joka osa-alueella haastava käsiteltävä ja yksi kunnon kiukkupeppu – orin mielestä mikään ei ole ikinä hyvin.
Erityisesti hoitaessa ori saattaa näykkiä milloin minkäkin takia: mahasta ei saa harjata, eikä kaulankaan alta, eikä välillä mistään muualtakaan. Jos haluaa mennä sieltä mistä aita on matalin, on parasta sitoa Rikki kiinni käytävälle harjauksen ajaksi. Usein myös auttaa, jos sen nenän eteen heittää heinäkasan, mutta aina se ei tykkää hoidettavan roolista ruoka-aikana. Varusteiden kanssa saa välillä tapella useammankin minuutin. Satulavyön kanssa Rikki osoittaa vinhasti mieltä, ja joskus kunnolla oleminen pitää vääntää rautalangan kautta. Kengittäjälläkin menee aina hermo, sillä ori ei halua pysyä paikallaan minuuttia kauempaa. Ärsyyntyessään se alkaa näytellä hampaitaan ja häiriköidä hännän heiluttamisella.
Ratsuna Rikki on joko miellyttävä tai rasittava. Hyvinä päivinä se kulkee nätisti ilman turhia vastalauseita. Rikillä on hyvin miellyttävä ravi istua, eikä välillä malttaisi keventää ollenkaan. Joskus taas orin ego suurenee suurenemistaan, ja se osaa olla hyvinkin itsepäinen ja laittaa hanttiin minkä ehtii. Ollakseen kiusaksi Rikki saattaa teeskennellä pelästyvänsä milloin mitäkin, vaikka todellisuudessa ei olisi mitään pelättävää. Jos kentällä on orin kanssa muitakin, kannattaa välimatkaa olla reilusti, sillä ori ei niinkään pidä häiritsijöistä – se saattaa antaa kaviosta kenelle tahansa liian läheltä ohittavalle. Maastossa Rikki ei pelkää mitään, mutta se innostuu erittäin helposti. Mukana olisikin hyvä olla joku rauhallisempi kaveri, joka ei lähde mukaan orin pelleilyihin.

isä Richers trakehner prt 175cm |
ii. Felissimo trakehner m 171cm |
iii. T Fel |
iie. Feierhart | ie. Retina trakehner rt 165cm |
iei. Vision |
iee. Ralika | ||
emä Darina GER trakehner rt 165cm |
ei. Dericho trakehner trt 173cm |
eii. Jericho |
eie. Diana | ee. Diamane trakehner vrt 167cm |
eei. Uton |
eee. Delina |
s. 24.06.2016 | trak-o. Chelmsford Balearic | emä Bonheur |
s. 27.07.2016 | trak-o. Chelmsford Daybreak | emä De Cloet |
KAHDEN POLVEN SUKUSELVITYS
![]() |
![]() |
Isänisä FELISSIMO tunnettiin kilparadoilla tulisesta luonteestaan ja näyttävästä olemuksestaan. Hankalaa luonnettaan Felissimo on periyttänyt varsoilleen kuitenkin yllättävän vähän. Itsepäinen, isoegoinen ori kiersi kilparatoja enemmän vanhemmalla iällään hieman rauhoituttuaan. Varsinkin nuorena Felissimo oli räjähdysherkkä tapaus, joka saattoi kouluradallakin jäkittää ja suutuspäissään näyttää hurjempiakin liikkeitä. Riehakkaan luonteensa takia ori saikin 20-vuotiaana rikottua jalkansa, jonka takia se jouduttiin loppujen lopuksi lopettamaan. Isänemä RETINA kiersi nuoremmalla iällään ahkerasti kilpakenttiä ympäri Eurooppaa. Hyvän menestyksensä takia tamma otettiin jo suhteellisen nuorena siitoskäyttöön. Retina on tuonut oman panostuksensa saksalaiseen trakehnerjalostukseen hienolla jälkikasvulla. Lähes kaikki tamman jälkeläiset ovat nykypäivänä kilpailukäytössä menestyen suurimmaksi osaksi hyvin. Tamma itse elelee vielä eläkepäiviään kotitallillaan Saksassa 27-vuoden ikäisenä. |
Emänisä DERICHO oli komea tummanrautias ori, jolla oli enemmän palkintoja kuin jälkeläisiä. Ori kiersi paljon kilpailuja ja näyttelyitä keräten meriittejä enemmän kuin laki sallii. Kilpauraansa Dericho ei ikinä ehtinyt lopettaa, sillä ori menehtyi 16-vuotiaana sydänkohtaukseen. Jälkeläisiä orille ehti syntyä vain kourallinen, jotka kaikki ovat olleet haluttuja ympäri maailmaa. Jälkikasvulleen Dericho periytti hienoja liikkeitä ja suorituskykyä kouluratsastuksen vaikeisiinkin liikkeisiin. Emänemä DIAMANE oli hollantilainen tamma, jolla ehti olla lyhyt kilpaura muutaman eri ratsastajan kanssa. Myöhemmällä iällä tamma myytiin Saksaan tarkoituksena jakaa kilpauraansa sopivamman ratsastajan kanssa. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, jolloin tamma siirrettiin lopullisesti kisaeläkkeelle. Diamane sopi enemmän rennomman elämän eläjäksi, ja se sai useita jälkeläisiä, jotka ovat perineet tammalta etenkin hyvää luonnetta. |
Valmennukset
18.07.2016 Harrin kouluvalmennus
Tänään valmennettavana oli komea punasävyinen trakehnerori Derichs. Ratsukko verrytteli itsenäisesti kentällä työskennellen ympyröillä, kaarilla, taivutuksilla ja väistöpätkillä. Rikki näytti ajoittain kyttäilevän jonkin verran kentän kulmia ja toisessa päässä otti myös muutaman täräkän spurtin. Ratsastaja laittoi kuitenkin jo heti alkuun oriille kapuloita rattaisiin, ja loppujen lopuksi Rikki tuntui unohtavan turhan pelleilyn, ja työskentely alkoi ottamaan tuulta alleen.
Aloitimme valmennuksen työstämällä ensin muutamia perusasioita ja varmistamalla, että hevonen on kuulolla. Teimme nopeita siirtymisiä kaikissa askellajeissa sekä niiden sisällä, joiden ansiosta Rikki tulikin hyvin sekä pohkeelle että ohjalle aina tarvittaessa. Rikki liikkui kevyesti ja vaivattomasti, ja siisti perusratsastus oli selkeästi ratsukolla hallussa.
Loppuun kokeilimme myös hieman vaativan tason juttuja: sarjavaihtoja lävistäjillä sekä lyhyitä pätkiä piaffea ja passagea. Laukanvaihdoissa ratsukolla ei ollut ongelmia, mutta siirtymiset passagesta piaffeen olisivat voineet olla hieman selkeämpiä. Rikki tuntui helposti jäävän himmailemaan askelten välillä, joten ratsastajaltaan se vaati reippaampaa pohkeella ratsastusta ja ennen kaikkea hevosen liikkeen suuntaamista sitä kautta ylöspäin.
Oli mukavaa valmentaa pitkästä aikaa korkean tason kouluhevosta! Rikistä kyllä huomaa, että taidot riittävät pitkälle oikeanlaisen ratsastajan kanssa.
12.09.2016 miivin kouluvalmennus
"Vähän enemmän sisäpohjetta", ohjeistin Leaa. Olin valmentamassa häntä ja komeaa Rikki-oria Chelmsfordissa, ja naisen ratsu oli päättänyt heittäytyä hankalaksi; se kulki aina stepaten ja mahdollisimman kaukaa yhden kentän nurkista. "Taivuta kanssa. Meidän pitäisi ihan oikeitakin hommia tehdä", puhuin Lealle. "Mutta hei, alotetaan nyt päivän varsinaiset hommat. Tiimalasikuviota, vetäessäs radan yli sulkutaivutukset kahel ekal kerral molempiin suuntiin. Ekal ravil, tokalla laukka. Sit kolmannes eteepäi siksakkia. Ravissa muu aika." Alun ravissa ja laukassa suoritetut sulkutaivutukset sujuivat hyvin, eikä Rikki jaksanut enää temppuilla aiemmin niin pelottavassa kulmassa, nähtävästi päättäväinen ratsastus ja ajateltavaa tuottava tehtävä veivät voiton. Se oli hyvä asia. Kunhan Lea sai säädettyä omat apunsa kohdalleen, eivät tuottaneet myöskään siksak-sulut vaikeuksia - ainoat vaikeudet olivat olleet alun hankaluudet apujen kanssa, Rikki oli toiminut kuin unelma.
08.11.2016 Jannican kouluvalmennus
Rikillä näkyi tänään olevan parempi päivä, minkä huomasin heti ratsukon tehdessä itsenäistä verryttelyä saapuessani valmentamaan Leaa. Aloitimme valmennuksen perustehtävillä, jossa tarkkailtiin ratsastajan apujen täsmällisyyttä sekä orin keskittymistä. Niistä ensimmäisenä pari sai alkaa tehdä heti käynnissä tuntumalla pysähdyksiä kirjainten kohdalle, kunhan alkuverryttelyt oli hoidettu pois alta. Sitten lisättiin mukaan voltit kulmiin sekä aloiteltiin ravissa taivuttelua ympyrällä ja volteilla. Aikansa niitä tehtyään Lea sai vaihtaa suuntaa ja alkaa tekemään toiseen suuntaan kolmikaarista kiemurauraa. Sen sujuessa hyvin ratsukko sai vaihtaa tehtävän astetta haastavempaan nelikaariseen kiemurauraan. Välikäyntien jälkeen aloittelimme laukkatehtäviä, joista ensimmäisenä otettiin ihan vain laukkaa ympyrällä, missä keskityttiin samanaikaisesti sekä laukan ylläpitämiseen että painoapuun ja hevosen taipumiseen kokonaisvaltaisesti. Taivutuksessa Rikki halusi hieman luistaa ja Lea joutui muistuttamaan oria työnteosta. Otimme lopuksi vielä muutamia vaikeampia harjoituksia ratsukon omalta tasolta ja sen jälkeen olikin hyvä lopetella onnistuneeseen valmennukseen.