VH17-021-0121 trakehnerori, mustankimo, 168cm s. 17.09.2016 (3v: 17.10.2016) kasv. Noora Pietilä, om. leah (VRL-11523) tavoitetaso porrastetuissa Intermediaire II virtuaalihevonen / kuvat © Suomen Hippos/P. Fager-Pintilä & Cherie (CC BY-NC 2.0), x
ei meriittejä
|
|
Viattoman katseensa ja leikkimielisen luonteensa avulla Siltsu (ei, ei ole nimetty Sillanpään mukaan) sulattaa monet sydämet. Vaikka kaukaa katsottuna iso kimo saattaa näyttää hurjalta riehuessaan laitumella muiden kanssa, on se pohjimmiltaan hyvin ystävällinen nallekarhu, joka rakastaa kaikenlaista huomiota. Siltsu on tallimme suomalaisedustus, mutta ei silti ole luonteeltaan omaa tilaa kaipaava tai pelkää sosiaalisia tilanteita. Päinvastoin, mitä enemmän seuraa, sen parempi !
Siltsu on taluttaessa ja muutenkin maastakäsiteltäessä reipas, mutta jaksaa kärsivällisesti odottaa tarvittaessa. Narun päässä ollessaan ori pysyy hallinnassa, vaikka vieressä kaveri innostuisikin jostain. Mielellään kimo lähtisi leikkiin mukaan, mutta tyytyy kuuntelemaan taluttajaansa ja käyttäytymään nätisti. Hoitaessa Siltsu saattaa innostua leikkimään harjoilla ja heittelemään niitä ympäri tallikäytävää. Muuten ori on hyväkäytöksinen tapaus, vaikka siltä joutuu takapuolen siirtämistä tai kavion nostamista pyytämään useamman kerran, kun lapsonen ei tahdo aina oikein olla läsnä.
Ratsastuksen alkuun Siltsu on yleensä kankea kuin rautakanki, mutta vetreytyessään siitä kuoriutuu oikein mukava menopeli. Oria joutuu välillä muistuttelemaan asioista, varsinkin takapään mukana pitämisestä. Vaativampiin tehtäviin siirtyessä unohtelut jäävät vähemmälle, kun kimokaan ei voi enää nukkua ja tehdä asioita ‘vähän sinne päin’. Koska Siltsu osaa olla äärimmäisen laiska, jos siltä ei mitään vaadi, pitää ratsastajan olla tarkka eikä antaa orin sluibailla. Orilla on isot ja ilmavat askeleet, minkä takia varsinkin harjoitusravissa istuminen vaatii harjoittelua. Askeleen lyhennykset ja kokoamiset ovat Siltsulle hankalimpia tehtäviä, joista se yrittää luistaa aina tilaisuuden tullen.
Sekä maastossa että kilpailupaikalla ori on rauhallinen ja lähes pomminvarma. Kovat äänet saattavat ehkä kiinnittää sen huomion, mutta ne eivät saa Siltsua pinkaisemaan paniikissa toiseen suuntaan. Kilpailupaikan muita hevosia kohtaan ori on välinpitämätön, eikä yleensä jaksa edes innostua tammoista. Orin leikkimielisyys ei kuitenkaan häviä mihinkään, ja joissakin tilanteissa se on yhtä mahdoton kuin kotona.
Siltsu on taluttaessa ja muutenkin maastakäsiteltäessä reipas, mutta jaksaa kärsivällisesti odottaa tarvittaessa. Narun päässä ollessaan ori pysyy hallinnassa, vaikka vieressä kaveri innostuisikin jostain. Mielellään kimo lähtisi leikkiin mukaan, mutta tyytyy kuuntelemaan taluttajaansa ja käyttäytymään nätisti. Hoitaessa Siltsu saattaa innostua leikkimään harjoilla ja heittelemään niitä ympäri tallikäytävää. Muuten ori on hyväkäytöksinen tapaus, vaikka siltä joutuu takapuolen siirtämistä tai kavion nostamista pyytämään useamman kerran, kun lapsonen ei tahdo aina oikein olla läsnä.
Ratsastuksen alkuun Siltsu on yleensä kankea kuin rautakanki, mutta vetreytyessään siitä kuoriutuu oikein mukava menopeli. Oria joutuu välillä muistuttelemaan asioista, varsinkin takapään mukana pitämisestä. Vaativampiin tehtäviin siirtyessä unohtelut jäävät vähemmälle, kun kimokaan ei voi enää nukkua ja tehdä asioita ‘vähän sinne päin’. Koska Siltsu osaa olla äärimmäisen laiska, jos siltä ei mitään vaadi, pitää ratsastajan olla tarkka eikä antaa orin sluibailla. Orilla on isot ja ilmavat askeleet, minkä takia varsinkin harjoitusravissa istuminen vaatii harjoittelua. Askeleen lyhennykset ja kokoamiset ovat Siltsulle hankalimpia tehtäviä, joista se yrittää luistaa aina tilaisuuden tullen.
Sekä maastossa että kilpailupaikalla ori on rauhallinen ja lähes pomminvarma. Kovat äänet saattavat ehkä kiinnittää sen huomion, mutta ne eivät saa Siltsua pinkaisemaan paniikissa toiseen suuntaan. Kilpailupaikan muita hevosia kohtaan ori on välinpitämätön, eikä yleensä jaksa edes innostua tammoista. Orin leikkimielisyys ei kuitenkaan häviä mihinkään, ja joissakin tilanteissa se on yhtä mahdoton kuin kotona.
Sukuselvitys
isä World War Z trakehner, musta, 173cm |
ii. Into the Black trakehner, musta, 172cm |
iii. Two Ghosts |
iie. Inquisita | ie. Wicked trakehner, mustanruunikko, 160cm |
iei. Attention |
iee. Wermeka | ||
emä Silent Night trakehner, mustankimo, 162cm |
ei. Nightshade xx musta, 164cm |
eii. Shade On You xx |
eie. Promiseland xx | ee. Sound of Silence trakehner, rautiaankimo, 159cm |
eei. 99 Nightmares |
eee. Silencia |
Siltsun isä World War Z on komea musta trakehnerori, joka on hurmannut ihmisiä ympäri maailman kilpauransa aikana. Isot, komeat liikkeet tulivat tunnetuiksi myös Euroopan ulkopuolella, ja tämän saksalaisen orin bravuuri on edelleen sekä passage että piaffe, vaikka niitä ei kilpailuissa enää tämän orin esittämänä tullakaan näkemään. Weltiksi kutsutun orin on sanottu olevan 'elämää täynnä', ja että se nauttii esiintymisestä yli kaiken. Luonteeltaan Welt on ystävällinen ja rauhallinen ori - nuoren iän villi puoli jäi pois koulutusvuosien aikana sekä kasvattajan melko kovan kurin takia. Jälkeläisiä orilla on jo yli 200, ja nykyään se saakin viettää eläkepäiviään rauhassa Etelä-Saksassa.
Isänisä Into the Black oli sukunsa puolesta potentiaalinen ja lahjakas, mutta menehtyi sydänkohtaukseen 11-vuoden iässä, eikä ehtinyt vielä näyttämään taitojaan kansainvälisillä vesillä. Menestys kotimaankaan kilpailuissa ei aivan ylittänyt kasvattajan suuria odotuksia, mutta luonteeltaan Black oli aivan täyttä kultaa - orin ratsastajan sanoin, "Jos herrasmies olisi hevonen, se olisi Black." Kultapoika Black ei tainnut ikinä niin sanotusti rikkoa sääntöjä, vaan tunnetusti käyttäytyi moitteettomasti lähes aina. Orin ainoa jälkeläinen, World War Z, on selkeästi perinyt tätä isänsä lempeää luonnetta. Isänemä Wicked sai nimensä tumman värityksensä, ison ja rikkonaisen läsinsä ja herasilmiensä ansiosta. Tamma saattoi näyttää hauskalta tapaukselta, mutta sitten ei ollut hauskaa kenelläkään, kun ruunikolta meni hermot - voisi jopa sanoa, että pahimmassa tapauksessa kolmas maailmansota oli lähellä. Tulinen Wic oli kilparadoilla hyvin täsmällinen ratsu, ja huolellisen ratsastajan kanssa jälki oli niin siistiä ja tamma näytti toimivan kuin ajatuksen voimalla, ettei sitä menoa voinut kuin ihastella. Jälkeläisiä tammalle syntyi vain vähäiset kaksi, toisin kuin orivarsalleen. |
Emä Silent Night on kyllä aivan samannäköinen kuin poikansa, mutta pienempi, eikä luonteessakaan ole kaksikolla hirveästi eroja. Nita on vieläkin poikaansa chillimpi tapaus, ja joskus se voi olla huolestuttavankin välinpitämätön. Kilpailuja tamma on suomenmaalla jokusen kappaletta kiertänyt, mutta kansainvälisen tason luokkia se ei kilpauransa aikana startannut. Nita on ihan mukiinmenevä ratsu, mutta ehkä sillä ei ikinä ollut riittävästi potentiaalia tai työmoraalia tavoitella vaativampia luokkia. Tamma onkin toiminut enemmän siitostammana kuin kilpahevosena, ja ihan syystä: Nitan jälkikasvu on ollut huippuluokkaa, ja varsoja on myyty paljon myös Keski-Euroopan hevosurheilun keskittymiin, mm. Saksaan.
Emänisä Nightshade xx tulee laukkapainoitteisesta suvusta, ja teki itse myös laukkahevosen uraa, kunnes se myytiin Saksaan puoliverijalostukseen. Shade oli myös ratsukoulutettu ja taisi startata myös muutaman kouluradan. Luonteeltaan orista tuli paljon rauhallisempi ja ystävällisempi, kun se siirtyi ratsuksi. Nightshade oli elämänsä lopulla hyvin suosittu puoliverijalostuksessa erityisesti periyttämänsä vahvan laukan ansiosta. Ori toi myös kevyempää rakennetta lihaksikkaisiin koulupuoliverisiin, mutta varsinkin orijälkeläiset perivät siltä äkkipikaista ja kärsimätöntä luonnetta. Emänemä Sound of Silence on varmasti tunnetuin Järviahon perheen hiljaisuus-linjan tammoista. Rautiaankimo tamma oli kuvankaunis, hyvärakenteinen trakehner, joka oli myös potentiaalinen kouluratsu. Siljaksi kutsutun tamman kilpaura oli hieno, vaikkakin se kesti vain kolme vuotta. Ystävällinen ja pirteä kimo on saanu useamman jälkeläisen myös kyseisen linjan ulkopuolella, joista on myyty useampi ulkomaille. Jokaisella ruusulla on myös piikkinsä, ja Siljalla se oli laukka. Tammalle oli kouluohjelmien laukkaosuudet huomattavasti hankalampia ja laukan askellus hyvin rajoittunutta, minkä takia sitä ei pystytty viemään Grand Prix -tasolle asti. |